Vauvan uni muuttuu

Kuvakrediitit http://Kuvaaja Laura Garcia palvelusta Pexels

Pieni vastasyntynyt on hauras ja tarvitsee vanhempiensa välitöntä apua monissa asioissa. Ensimmäiset 3 kk vauva reagoi ympäristöönsä ja sisäisiin tiloihinsa lähinnä vaistojensa varassa. Erilaiset refleksit auttavat vauvaa sopeutumaan ympäristöönsä ja hoivaajia vastaamaan vauvansa tarpeisiin. Kestää monta kuukautta, ennen kuin vauva on valmis kääntymään, syömään kiinteää ruokaa tai puhumaan ensisanansa. Sitä ennen vauvan on opittava tietoinen toiminta.

Myös vauvan uni kypsyy hiljalleen. Ensimmäisen ikävuoden aikana vauvan uni muuttuu alkeellisesta ja epäsäännöllisestä pimeä-valorytmiä noudattavaksi kypsäksi uneksi. Muutos on suuri ja vuoteen mahtuu monta vaihetta, joihin liittyy erilaisia unihaasteita.

Kaikilla vastasyntyneillä on olemassa taito nukahtaa itsenäisesti. Ensimmäiset viikot vauvat nukahtelevat minne sattuu ja milloin sattuu. Pienet aivot tarvitsevat paljon unta ja vauva ei jaksa olla valvella kuin hetken. Pienillä vauvoilla on myös erityinen rauhoittumisrefleksi, jonka käynnistymiseen liittyy tiettyjä ärsykkeitä, jotka muistuttavat vauvaa kohdun olosuhteista. He rauhoittuvat usein tiukasti kapaloituina, imien jotain objektia, voimakkaan suhinan ja keinuttelun avulla. Yhdysvaltalainen lastenlääkäri on kehittänyt itkuisten vauvojen rauhoittelumenetelmän, jonka nimi on The Happiest Baby menetelmä Toimii kokemuksen mukaan useimmille koliikkivauvoillekin.

Kun vauva kasvaa ja kehittyy, kypsyy samalla myös uni. Vauva on valmis rytmisyyteen kun hän on n 4 kk ikäinen ja viimeistään silloin olisi hyvä aloittaa selkeän päivärytmin ja rutiinien noudattaminen. Vauvan hormonitoiminta alkaa noudattaa pimeä-valo-rytmiä, kun vauva altistuu päivällä valolle ja viettää yönsä pimeässä. Toistuvat rutiinit auttavat vauvaa ennakoimaan tulevaa, tuntemaan turvallisuuden tunteita ja pysymään rauhallisena. Unen rakenne muuttuu ja syklisyys unen eri vaiheineen alkaa vakiintua. Noin 6 kk iässä useimpien vauvojen unen rakenne vastaa kypsän unen rakennetta. Vauvan unisykli, joka kestää tässä vaiheessa n. 50 minuuttia, sisältää lyhyen torkevaiheen, kolme NREM -unen vaihetta ja REM -unijakson. Tässä iässä vauvat usein nukahtavat kevyen REM -unen kautta ja herääminen tapahtuukin nukahtamisen jälkeen herkästi. Minkä moni vanhempi on huomannut koettaessaan siirtää syliin nukahtanutta vauvaa pinnasänkyyn. Tässä iässä alkaa korostua uniassosiaation merkitys ja sen ohjailu suuntaan, joka edistää vauvan unessa pysymistä.

Yöllinen havahtuminen on normaali ilmiö niin aikuisille kuin lapsillekin. Se, kuinka nopeasti ja millä tavoin yöllä unisyklien väissä havahtunut lapsi nukahtaa uuteen unisykliin, on asia, johon vanhempi voi vaikuttaa valinnoillaan. Vanhempi voi ohjata vauvaansa nukahtamaan joko aktiivisesti avustamalla tai sitten itsenäisesti. Eikä ole vaikea miettiä, kumpi tapa on pidemmän päälle miellyttävämpi kaikille perheenjäsenille.

Julkaissut Muksuperheen uniohjaaja

Terveydenhoitaja ja Uniohjaaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: